torstai 23. heinäkuuta 2009

Torstain ottelu nro 1

Jo aamulla pojat olivat itsevarmoja ja luottavaisia päivän pelien suhteen. Tässä otos peliin valmistautumisesta.



Leppi voitti hutunkeiton, ja Tahko aloitti ulkona. Ensimmäiset vuoroparit mentiin tiukasti tasatahtia, ensin 1-1 sitten 2-2. Sitten kuitenkin alkoi Tahkolla jo onnikin olla myötä, ja juoksuja alkoi tulla. Myös ulkopeli oli hyvää ja tarkkaa; heitot menivät perille asti ja kiinniotot pysyivät räpylässä. Peli oli Tahkolle 7-2 ennen Nurmon viimeistä sisävuoroa. Nurmosta tehtiin heti alkuun kaksi paloa. Nurmon onnistui kuitenkin vielä rakentaa tilanne, ja puhkaista takaraja kahden juoksun arvoisesti, mutta tämän lähemmäs Nurmo ei enää päässyt. Voitto oli jo varma, mutta Tahko pelasi vielä sisävuoronsa. Juoksuja ei kuitenkaan tullut, vaikka hyviä yrityksiä olikin. Ottelun lopputulos siis 7-4 Tahkolle. Näissä voittopeleissä tuntuu toistuvan sama kaava: jälleen onnistujia olivat ihan kaikki. Hienoja kiinniottoja ja lyöntejä nähtiin kaikilta!

Seuraavaksi vastassa on ViPa.

Ei kommentteja: