perjantai 24. heinäkuuta 2009

Yhteenvetoa

Leiri päättyi tänään, ja on yhteenvedon aika. Aloitetaan negatiivisista asioista.
Järjestelyt
Järjestelyt pettivät monessa suhteessa heti alusta alkaen. Milloin petti tuomarikuljetukset, milloin otteluaikataulut ja erityisesti viestinnässä on toivomisen varaa. Meidän joukkueen kohdalta täytyy todeta, että oikein kukaan ei juurikaan välittänyt moisista pikkuseikoista vaan koko ajan oltiin valmiita joustamaan ja toimimaan sen mukaan, mitä eteen sattui.

Kuljetukset
Vaikka kuljetus maksoi 525 €, ei siihen voinut silti luottaa. Bussit hakivat useita joukkueita eri osoitteista, ja välillä bussi ei tullut ollenkaan. Yhdessä ei myöskään olisi voitu lähteä mihinkään pelkästään leirikuljetusten varassa. Onneksi vanhempia oli juuri sopivina päivinä tarpeeksi paikalla, ja pojat ovat vielä niin pieniä, että pikkuautoon mahtui kerralla jopa 1 aikuinen, 6 poikaa ja 2 koiraa (yksi eteen, neljä taakse ja yksi takaluukkuun koirien kanssa). Pikkubussien tai oman bussin hommaaminen leirille on ehdottomasti parempi vaihtoehto, kuin leirikuljetus. Kuljetusasia tulee miettiä ajoissa ennen ensi vuoden leiriä.

Siihen loppuivat negatiiviset asiat, ja päästään mukavampiin asioihin!
Elmo ja Janne
Ehdottomasti erinomaisesti ja vastuullisesti hoidettu leiri valmentajilta! Paremmin leiriä ei enää olisi voinut hoitaa ja hyvänä lisänä joukkuehengen kasvattaminen entisestään.

Vanhemmat
Vanhempien venymisellä saatiin kompensoitua leiriorganisaation kömmähdyksiä. Kotiin tänään ajellessa en voinut kuin ihmetellä niitä, jotka viitsivät päivästä toiseen ajaa sitä tylsää reittiä Lohjalle! Ei mitään ongelmia ollut saada vanhempia toimitsijavuoroon, vaikka niistä ilmoitukset tulivat yleensä puolen yön jälkeen ja yövalvonnat sujuivat myös erittäin hyvin. Ja meidän joukkueella oli kyllä paras kannustus!! Että milloinkas vanhemmat lähdetään ulos syömään...?

Pojat
Pojat eivät aiheuttaneet leirin aikana mitään lisähuolia tai harmeja, vaan toimivat kaikissa tilanteissa oikein hyvin! Öisin nukuttiin riittävästi, ja mitään huutamisia ei tarvittu, vaan kaikista asioista päästiin sopuun puhumalla.

Sijoitus
Sijoitus oli 19. Ei se kuitenkaan ole ihan huono joukkueelle, jossa pelaajat olivat yhtä lukuunottamatta nuorempaa D-ikäluokkaa, ja pelivuosia takana on kolmesta yhteen. Kyllähän osan vastustajajoukkueiden otteista oli näkyvissä puolet enemmän pelivuosia.

Kokonaisuudessaan leiri meni mainiosti; ehdottomasti tämän kesän parasta antia!
Nyt vain pitäisi saada hyvien pelin otteet mukaan aluesarjan ratkaisuotteluihin.

Ei kommentteja: